lauantai 30. elokuuta 2014

Changes

Mun ruokavalio on muuttunut paljon viimmesen puolen vuoden aikana. Noin puoli vuotta sitten kävin noin 3 kertaa viikossa mäkkärissa, join lähes joka päivä limua ja mun koululaukusta löyty aina vähintään yksi suklaalevy.. Tää oli sitä aikaa vielä, kun harrastin muodostelmaluistelua SM-junioreissa. Toki sillonkin olisi pitänyt syödä terveellisemmin, mutta mielessäni oli koko ajan se ajatus, että no joo voin mennä mäkkiin tai juoda limuu, kun kulutan kuitenkin kaiken paljolla treenamisella. Kun sitten tuli mun aika lopettaa 12-vuotta kestänyt luistelu "urani" päätin tehdä ruokavaliooni muutoksen. Aloitin herkkulakon muutamaksi kuukaudeksi ja se oli aluksi tosi rankkaa mulle.. Kaikki limut, sokerimehut, karkit, kakut, keksit, suklaat, sipsit ja pikaruokalaketjujen kaikki tarjolla olevat ruuat olivat kiellettyjä. Söin siis vaan terveellistä ruokaa. En väitä, että söin terveellisesti, sillä en syönyt säännöllisesti enkä tarpeeksi. Ostin salikortin ja sali kuuluikin melkein joka päivän rutiineihin. Kun kesäloma alkoi, loppui myös mun herkkulakko, eikä loppua oo sen jälkeen näkynyt.. Jotkut tietyt herkut, kuten limut ja sipsit olen kuitenkin onnistunut jättämään pois kokonaan pois ruokavaliostani. Oon oppinu tykkäämään vedestä tosi paljon ja nykyään en oikeestaa juokkaan mitään muuta kuin vettä. Kesällä myös treenaaminen jäi vähemmälle syystä jos toisestakin.. Joka kerta, kun olisi pitänyt lähteä salille tai lenkille keksin tekosyitä, kuten "liian kuuma, saatan pyörtyä ja kukaan ei löydä mua" "mitä sitä turhaan treenaamaan ku vaihtovuoden aikana lihoo kumminki" joo kuullostaa munki mielest iha naurettavalta.. Mua vähän pelottikin ennen mun vaihtoon lähtemistä, että millasena lihapullana tuun takasin ja varsinkin, kun Texas on maailman lihavinta aluetta. Mutta nyt tänne saavuttuani oon tajunnu et se millasena lähen täältä on ainoastaan musta ja mun omasta asenteestani kiinni. Juon siis pelkkää vettä täällä ja syön yhden aterian päivän aikana. Pitäisi varmaan juoda maitoakin, mutta en vaan tykkää jenkkejen rasvaisesta maidosta. Tiedän myös, että pitäisi syödä enemmän, mutta en vaan yksinkertaisesti pysty syömään tätä tarjolla olevaa rasvaista ruokaa yhtään enempään. Täytyy kyllä myöntää, että herkkuja tulee vielläkin syötyä. Täällä oon päässy taas urheilun makuun, kun aloitin yleisurheilun koulun joukkueessa. Treenaamme joka koulupäivä ja harjoitukset ovat oikeasti rankkoja. Eikä tämä 40 asteen helle tee tästä yhtään helpompaa.. Harjoituksissamme juoksemme paljon ja teemme lihaskuntoa. Ihanaa päästä pitkästä aikaa treeni rytmiin, jossa saa joka päivä ohjattua liikuntaa. Oon päättäny, että tuun täältä samankokosena takaisin enkä 10 kg painavampana tai kevyämpänä.

En oikeestaan tiedä edes minkä takia julkaisin tämmöistä asiaa, mutta teki mieli kirjoitella. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

-Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti